Kullo Golf tänään


Caddiemaster

Ark. 8-17, vkl. 8-16
puh. 0600 550 976

Golfautot

Sallittu

Ajanvaraus

Varaa aikasi täältä.

Kenttä

Auki. Kesägriinit.

Range

Lyönnit matoilta, poletit toimistosta

Ravintola

8-18

Jonttu iski hurjan tuloksen Tuusulassa

Maanantaina pelattiin Tuusula Golfissa pohjoismaiden ammattilaiskiertueen Nordic Leaguen Suomen karsinta. Erittäin märällä kentällä nuoret miehet iskivät kärkikolmikossa kovia tuloksia ja huippuna oli Kulloon Jonatan Jolkkosen hurja kahdeksan alle parin voittotulos.

Kisassa pelattiin kaksi kierrosta ja kolme parasta sai kortin ensi kaudelle Nordic Leaguen kisoihin, joita käydään pääosin Ruotsissa ja Tanskassa. Myös Espanjassa on pelattu kevättalvisin Leaguen osakilpailuja.

Erityisesti toinen kierros oli Jontulla hurjaa birdie-juhlaa. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Jonttu oli kolmantena -1 tuloksella. Mutta kun toisella kierroksella hyvän vireen löytänyt Jonttu iski peräti 9 birkkua, niin voittotulokseksi muodostui -8. Kuuden lyönnin erolla heltisi voitto seuraaviin. Kenttä oli aivan likomärkä, mutta toisaalta greenit pehmeät ja se salli hyvän lähestymisen. Kun sitten putitkin alkoivat toisella kierroksella upota, niin olihan mukava päättää kotimainen kilpailukausi onnistumiseen, kertoili tyytyväinen Jonatan Jolkkonen.  Jonttu on ehkä menossa vielä lokakuun puolivälissä Saksassa pelattavan sateliittiturnauksen Pro Golf Tourin karsintaan. Toinen Kulloon edustuspelaaja jo ammattilaisena tämän kauden pelannut Alex Hietala on pelannut ao. kiertuetta jo vuoden verran. Molemmat edustuspelaajamme nähdään myös kotikentällä Kulloossa, kun he yhdessä mamangeri Merjan kanssa iskevät palloa Isossa Pamauksessa ensi lauantaina.

Linkki tuloksiin: http://eccotour.org/nordicgolfleague/q_school_live/#/competition/2264093/results